Pidä Huolta

Pidä huolta -kampanja keräsi yli miljoona euroa nuorten mielenterveystyöhön

MIELI ry:n ja Toivon Kärki ry:n yhteisellä Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteella kerättiin 1 027 156 euroa nuorten auttamiseen ja tukemiseen. Kampanjan tuotto tullaan käyttämään lyhentämättömänä nuorille kriisiapua tarjoavaan Sekasin-chattiin ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen.

Kampanjaan osallistui yli 70 kotimaista artistia. Kuva: Otto Virtanen

”Kampanjan huikea tulos kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, kuinka laajasti yhteiskunnassa ja lahjoittajien keskuudessa on nyt tunnistettu nuorten ahdinko: Pidä huolta -kampanja haastaa myös julkisen puolen kantamaan vahvemmin vastuuta nuorista, kommentoi MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

”Näin suurella summalla voimme tehdä Sekasin-chatissa pitkäjänteistä valtakunnallista laajentamistyötä, joka kantaa vuosia eteenpäin ja tarjoaa apua tuhansille pahan olonsa kanssa kamppaileville nuorille, Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana sanoo. ”Akuutin tuen lisäksi on tärkeää vahvistaa kaikkien nuorten mielenterveyttä sekä lisätä myös aikuisten osaamista tukea nuorten mielenterveyttä päivittäin”, painottaa MIELI ry:n varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö Anniina Pesonen

“On mahtavaa, että yksittäisestä ideasta kasvoi jotain näin suurta. Iso kiitos kaikille lahjoittajille sekä valtavalle joukolle ihmisiä, jotka ovat olleet tässä mukana. Pietarinkadun Oilers, MIELI ry, S-ryhmä ja LähiTapiola uskalsivat unelmoida kanssamme suuria, upea joukko artisteja hyppäsi rohkeasti mukaan ja usean eri alan ammattilaiset toteuttivat lopputuloksen pieteetillä”, kommentoi Toivon Kärki ry:n Turkka Suo.

Kampanjan mahdollistivat LähiTapiola ja S-ryhmä, jotka lahjoittivat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa ja kannustivat suomalaisia laajasti mukaan lahjoittamaan.

”Pidä huolta -kampanja on ollut meille vaikuttava tapa tukea erittäin tärkeänä pitämäämme nuorten mielenterveystyötä. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa mahdollistamme apua tuhansille sitä tarvitseville kaikkialla Suomessa. Panostus mielenterveyteen on satsaus koko yhteiskuntamme tulevaisuuteen ja tarvitsemme jatkossakin lisäpanostuksia mielenterveyteen”, sanoo LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen

”Keräys osoittaa, että Suomessa osataan lyödä hynttyyt yhteen eri tahojen kesken, kun asia koetaan tärkeäksi. Turvaamalla matalan kynnyksen avunsaannin nuoret ympäri Suomen saavat keinoja kohti parempaa oloa. Ässäläiset ovat olleet sydämellä mukana viemässä Pidä huolta -viestiä eteenpäin”, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.

Mihin kampanjan tuotto ohjataan:

Kampanjan tuotolla Sekasin-chat saa tulevan kahden vuoden aikana:
– viisi työntekijää vahvistamaan Sekasin-chattia, joista kolme aluekoordinaattoreiksi Pohjois-Suomen, Etelä-Suomen ja pääkaupunkiseudun alueille
– vahvistettua Sekasin-verkkotyön tiimiä
– kohdattua 15 000 nuorta
– järjestettyä 12 alueellista vapaaehtoistyön rekrytointia ja koulutusta
– kouluttettua 30 uutta mentor-vapaaehtoista
– tarjottua jatkuvan päivystystyön tuen, ohjauksen ja jatkokoulutuksen vapaaehtoisena toimiville.

Lisäksi nuorten mielenterveyttä vahvistavassa työssä 10 000 nuorta saa harjoitella mielenterveystaitoja ja 1000 yläkoulun aikuista saa vahvistusta omalle mielenterveysosaamiselle. Koulutusten mukana koulut saavat käsikirjoja, julisteita sekä vihkoja nuorten mielenterveyden edistämiseen.

Pidä huolta
Pidä huolta -kampanja on Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteinen hyväntekeväisyyshaaste, jonka avulla on kerätty rahaa nuorten auttamiseen ja tukemiseen koronapandemian jälkeen yli 70 suomalaisen artistin voimin. Kampanjan keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Kampanjan mahdollistajina ovat toimineet S-ryhmä ja LähiTapiola.

MIELI ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.
www.mieli.fi

Sekasin-chat
Sekasin-chat on valtakunnallinen laajasti avoinna oleva (ma-pe 9-24, la-su 15-24) 12-29 -vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviytymistä. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Sekasin-chattia koordinoi Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jonka yhteinen missio on, ettei kukaan nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tuemme nuoria verkossa eri tavoin, kehitämme jatkuvasti olemassa olevia tukimuotoja ja kokeilemme uusia. Kohtaamme nuoria Sekasin-chatissa, ryhmä-chatissa ja Discord-yhteisössä. Toiminnassa on mukana sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoistoimijoita. Sekasin Kollektiivin koordinaatiosta vastaa MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä. 
www.sekasin.fi

Toivon Kärki ry
Toivon Kärki ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka haluaa uskoa, että musiikilla voi muuttaa maailmaa. 
www.toivonkarki.fi

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:
Toivon Kärki ry
Mari Wainio
040 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi

MIELI ry:
Jutta Kajander
MIELI ry / lasten ja nuorten mielenterveys
040 801 4429
jutta.kajander@mieli.fi

Kuvat

Kampanjaan osallistui yli 70 kotimaista artistia. Kuva: Otto Virtanen

Lataa
Erika Vikman, Tuure Boelius, Kasmir, Robin Packalen ja Leo Stillman Pidä huolta -musiikkivideon kuvauksissa Hartwall Arenalla. Kuvaaja Janita Autio
Lataa
JVG, Vihtori Maijanen ja tuottaja Antti ”RZY” Riihimäki Pidä Huolta -musiikkivideon kuvauksissa Hartwall Arenalla. Kuvaaja Janita Autio
Lataa
Ryhmäkuva artisteista. Kuva on toteutettu koronaturvallisesti kuvaamalla artistit pienissä ryhmissä ja yhdistämällä kuvat toisiinsa. Yhteiskuvasta puuttuvat videoon etänä osallistuneet artistit. Kuva: Otto Virtanen
Lataa

2021

Pidä huolta -kampanja kerää yli 70 artistin voimin rahaa nuorten mielenterveystyöhön

Ennätyksellisen laajan kampanjan lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä Sekasin-chattiin, jonka kautta autetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Kampanjan tunnuskappale julkaistaan ke 22.9. klo 00.00.

Pidä huolta -kampanja on Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteinen hyväntekeväisyyshaaste, jonka avulla kerätään rahaa nuorten auttamiseen ja tukemiseen koronapandemian jälkeen yli 70 suomalaisen artistin voimin. Kampanjan mahdollistajina toimivat S-ryhmä ja LähiTapiola lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi 500 000
euroa ja kannustavat suomalaisia laajasti mukaan hyväntekeväisyyshaasteeseen.

Ennätyksellisen laajalla kampanjalla on tarkoitus parantaa merkittävästi nuorten pääsyä avun piiriin. Esimerkiksi nuoria auttavaan Sekasin-chattiin tuli viime vuonna yli 170 000 yhteydenottoa, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan.

“Nuoret tarvitsevat tukea nyt enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi että yhteydenottojen määrä on kasvanut, koronapandemia on lisännyt nuorten huolia ja tuen tarvetta. Nuorten auttamiseksi tarvitaan nyt laajasti sekä matalan kynnyksen apua että jokaisen nuoren mielenterveyttä tukevia toimenpiteitä”, kertoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Kampanjan keskiössä ikonisen Pidä huolta -kappaleen uusi versio

Kampanjan keskiössä on 22.9. klo 00.00 julkaistava, edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Mukana on yli 70 suomalaista artistia, kuten JVG, Antti Tuisku, Haloo Helsinki!, Lauri Tähkä, Jenni Vartiainen, Erin, Anna Puu, Vesala, Samu Haber, Elastinen, Chisu, Mikael Gabriel, BEHM, SANNI, Costee ja Gasellit. Kappaleen ovat tuottaneet Jukka Immonen, Antti RZY Riihimäki, Jurek ja Eppu Kosonen.


“Idea kappaleen uudelleenversioinnista syntyi hyväntekeväisyysjärjestö Pietarinkadun Oilersin toimesta Paven vielä eläessä. Vaikka hän on valitettavasti edesmennyt, hän ehti antaa hyväksyntänsä ajatukselle, että kappale päivitettäisiin uusien artistien kanssa hyväntekeväisyyskäyttöön. Suuri kiitos Paven pojalle Vihtori Maijaselle, joka on auttanut viemään homman maaliin”, kertoo yksi Toivon Kärjen perustajista ja kappaleen tuottajista Jukka Immonen.

Suurin osa lahjoituksista nuorten suosimaan Sekasin-chattiin

Kuka tahansa voi osallistua hyväntekeväisyyshaasteeseen lahjoittamalla pidahuolta.fi -sivuston kautta. Lahjoitustuotot ohjataan lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Suurin osa lahjoituksista kanavoidaan MIELI ry:n kautta keskustelupalvelu Sekasin-chattiin, jonka kautta tällä hetkellä pystytään auttamaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Lahjoitusrahoilla tuetaan myös nuorten mielenterveystaitojen
vahvistamistyötä kouluissa.

Myös kuuntelemalla Pidä huolta -kappaletta suoratoistopalveluissa voi auttaa: kappaleen
ja musiikkivideon tuottamat suoratoistokorvaukset ohjataan lahjoituspottiin.

”On uskomatonta, kuinka tästä kasvoi näin iso ja vaikuttava kampanja”

Pidä huolta -kampanjasta vastaa Toivon Kärki ry. Toivon Kärki ry. on voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysyhdistys, joka perustettiin keväällä 2020 Lauri Tähkän ja Timo Kiiskisen ideoiman Uuden edessä -hyväntekeväisyyskappaleen ympärille.

“On uskomatonta, kuinka tästä kasvoi nopealla aikataululla näin iso ja vaikuttava kampanja. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat lähteneet toimimaan tärkeän asian puolesta. Toivomme sydämestämme, että mahdollisimman moni suomalainen liittyy mukaan pitämään suomalaisista nuorista huolta”, kertoo Turkka Suo, yksi Toivon Kärjen
perustajista.

”Nuoret tarvitsevat apua ja positiivisia signaaleja ehkä enemmän kuin koskaan. Meillä suurilla työnantajayrityksillä on korona-ajassa vastuumme. Meidän pitää välittää, kuunnella ja huolehtia näistä nuorista. Tämä kampanja on yksi konkreettinen teko sen osoittamiseksi”, sanoo Nina Elomaa, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja.

”Meistä jokaisen lähipiirissä, kaikkialla Suomessa on nuoria, joita korona-aika on kohdellut kaltoin. Yhteisen haasteen ja lahjoitustemme avulla voimme tarjota matalan kynnyksen tukea mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle. Riskien ennaltaehkäisy on vaikuttavinta vastuullisuustyötä”, sanoo vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Eeva Salmenpohja LähiTapiola-ryhmästä.

Lisätiedot

Kaikki mukana olevat artistit:

Kaikki mukana olevat artistit: Aksel Kankaanranta, ANI, Anna Puu, Antti Ketonen, Antti Tuisku, ARTEM, BEHM, Benjamin Peltonen, BESS, Chisu, costee, Disco, eetu, Elastinen, Ellinoora & Samuli Sirviö, Ellis, EME, Erika Vikman, Erin, Etta, F, Figaro, Gasellit, Haloo Helsinki!, Happoradio, Hassan Maikal, Helena Routa, Heviteemu, Ida Paul & Kalle Lindroth, Ilkka Alanko, ILON, Ilta, Janna, Janne Halmkrona, Janne Joutsenniemi, Jenni Vartianen, Jesse Kaikuranta, JVG, Kasmir, Kauriinmetsästäjät, Konsta Hietanen, KUUMAA, Käärijä, Laura Närhi, Lauri Tähkä, Leo Stillman, Lukas Leon, Maija Vilkkumaa, Mikael Gabriel, Mikko Harju, Mouhous, Ollie, Paleface, Pamela, Paul Elias, Pihlaja, Ressu Redford, Robin Packalen, Samu Haber, SANNI, Sara Siipola, SINI YASEMIN, Tactic L, Tero Vesterinen, Titta, Tomi Saario, Tuure Boelius, Tuure Kilpeläinen, Uniikki, Vesala, Vesta, Vihtori Maijanen, VIIVI, Vilma Alina, william, Yläkerta, Yona, Younghearted

Sekaisin-chat:

Sekasin-chat on valtakunnallinen laajasti avoinna oleva (ma-pe 9-24, la-su 15-24) 12-29 -vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviytymistä. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Sekasin-chattia koordinoi Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jonka yhteinen missio on, ettei kukaan nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tuemme nuoria verkossa eri tavoin, kehitämme jatkuvasti olemassa olevia tukimuotoja ja kokeilemme uusia. Kohtaamme nuoria Sekasin-chatissa, ryhmä-chatissa ja Discord yhteisössä. Toiminnassa on mukana sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoistoimijoita. Sekasin Kollektiivin koordinaatiosta vastaa MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä. www.sekasin.fi*

Kuinka voit lahjoittaa?

Tutustu eri lahjoitustapoihin pidähuolta.fi -sivustolla. Voit lahjoittaa 10 euroa lähettämällä tekstiviestin MIELI numeroon 16499.

Lisätietoa kampanjasta:

Slogan: “Pidä huolta nuoresta mielestä”
Tunniste: #pidähuolta

Haastattelupyynnöt:
Mari Wainio
Mellakka Helsinki
040 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi

MIELI ry:
Jutta Kajander
MIELI ry / lasten ja nuorten mielenterveys
040 801 4429
jutta.kajander@mieli.fi

Muut hankkeemme